Pohjanmaan johtava kodinsisustusliike, Lähdesmäki Oy
Maaliskuussa 1972 avasi Raimo Lähdemsäki Vaasassa huonekaluliikkeen yhden miehen yrityksenä, liikepaikkanaan pienet n.100m²:n vuokratilat puutalon pohjakerroksessa. Ahtaista tiloista huolimatta lähti toiminta mukavasti käyntiin valikoiman kattaessa melko suppeasti erityypisiä kodin kalusteita. Tämän vähittäisliikkeen rinnalle avattiin 1976 valmistustoiminta Ilmajoella, tuotteena lähinnä sohvakalusteet.Liike myytiin toiselle yrittäjälle vuonna 1977, ja keskityttiin pelkkään valmistukseen.
Jo seuraavana vuonna 1978 avattiin jälleen oma myymälä, ensimmäisissä omissa, hallityyppisissä liiketiloissa Ilmajoen Yrittäjätalossa, josta sitten vuonna 1982 siirryttiin uusiin n. 2550m²:n toimitiloihin kantatie 67:n varteen samalla alueella. Toinen myymälä avattiin 1983 Seinäjoella. Seinäjoen myymälä kuitenkin lopetettiin 1987 kun toiminnan laajentuessa oli saman vuoden keväällä avattu nykyinen, lähes 6000m²:n suurhalli Ilmajoella. Myös oma valmistustoiminta lopetettiin samana vuonna, että voitiin keskittää kaikki voimavarat uuden, täydenpalvelun sisustusmyymälän toimintaan.
Jatkuvan kysynnän vuoksi tehtiin vielä 1991 myymäläkokeilu Seinäjoelle, joka kuitenkin lopetettiin jo vuonna 1993, kun todettiin Ilmajoen suurmyymälän pystyvän paremmin palvelemaan koko Seinäjoen talousalueen asiakkaita.
Vuonna 1992 avattiin täysin uudella konseptilla kalusteiden noutomyymälä Alemania ns.vanhassa hallissa, kyseisen tilan vapauduttua vuokralaiselta.
Koska Vaasan suunnalta kohdistui yrityksen tuotteisiin ja palveluihin jatkuvaa kysyntää, päätettiin yli 17 vuoden tauon jälkeen syksyllä 1994 avata toimipiste aivan Vaasan keskustaan, missä olikin sopivat, n1700m²:n toimitilat tarjolla.
Syksyllä 1997 avattiin Ilmajoen Suurhallin yhteyteen erillinen, täysin itsenäinen Sotka-myymälä. Samalla Alemania-myymälää laajennettiin 1999 keväällä.
Alemania-myymälä lopetettiin vuonna 2000, kun tilat myytiin patjatehtaan käyttöön.
Toukokuussa 2003 muutti Vaasan myymälä omiin, entistä suurempiin tiloihin uudelle Kivihaan alueelle. Tämä vahvisti yrityksen markkinaosuutta Vaasan talousalueella entisestään. Vaasan myymälän käytössä ollut kiinteistö myytiin keväällä 2008, ja siitä johtuen Vaasan myymälä suljettiin heinäkuussa 2008.
Kuluneiden vuosikymmenten aikana on onnistuttu luomaan hyvät suhteet alan merkittävimpiin tavarantoimittajiin, ja heidän merkkituotteensa ovatkin edustavasti esillä molemmissa sisustus myymälöissä. Merkittävimpiä edustuksia ovat mm. Hästens, Tempur, Unico, Mille Notti, Interface, Neiser, Bd-Möbel, Bröderna Andersson, Etella, Fatboy, Hakola, Olivo&Godeassi, Kirsi, Italsofa, Nicoletti, Nieri, HT-Collection, Muurame, Lundia, Timantti, Lundbergs Möbler, Laitala, Vincent Sheppard, Danform, Billnäs, Jugend, Gustav ja monet muut tunnetut laatumerkit.
Kotimaisten valmistajien valikoimaa täydentämään Lähdesmäki Oy valmistuttaa eri tehtailla omia mallistoja. Lisäksi tuodaan itse maahan paljon erilaisia sisustustuotteita ympäri maailmaa, kalusteita Kaukoidästä sekä Euroopasta ja paljon erityyppisiä mattoja Intiasta, Pakistanista, Egyptistä sekä Euroopasta. Joulukuussa 2008 valmistui uusi ajanmukainen n. 600 m² keskusvarasto laajentuneen oman maahantuonnin ja omien mallistojen valmistuttamisen mahdollistamiseksi.
Laajat valikoimat yhdistettyinä kilpailukykyiseen hinnoitteluun, sekä ammattitaitoinen palveleva henkilökunta, ovat nostaneet Lähdesmäki Oy.n Pohjanmaan talousalueiden johtavaksi kodinsisustusliikkeeksi. Seinäjoen talousaluella Lähdesmäki Oy.n markkinaosuus on n. 30 %.
Yritys on vahvasti perheyritys, jonka toiminnassa on mukana perustajat Raimo ja Irmeli Lähdesmäki, ja heidän kaksi poikaansa, Juhana Lähdesmäki ja Tuomas Lähdesmäki. Henkilökuntaa yrityksen palveluksessa on 15, sekä lisäksi lukuisia opiskelijaharjoittelijoita ja kesätyöntekijöitä.
|